* Jokaisella yksilöllä on erilainen geneettinen perimä, samalla tavalla kuin ihmisillä, koirillakin karvapeitteen määrä ja laatu voi vaihdella huomattavasti.
* Karvan irtoamista stimuloi myös koiran hormoonitoiminta, nartuilla irtoaa karvaa yleensä kaksi kuukautta juoksuajan jälkeen. Narttukoirien juoksut voivat osaltaan vaikuttaa uroskoirien karvanlähtöön ainakin välillisesti. Urokset voivat haistaa narttujen kiiman pitkienkin matkojen päästä.
* Ravinto vaikuttaa olennaisesti ihon ja karvan kuntoon. Varsinkin kuivaruokaa syöviltä lemmikeiltä saattaa puuttua elintärkeitä monityydyttämättömiä rasvahappoja, jota niiden elimistö ei pysty syntetisoimaan riittävästi ravinnosta. Rasvahapoilla on tärkeä osuus monien sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Puutosoireita ovat ihon hilseily sekä turkin elottomuus ja runsas karvanlähtö.
* Biotiini vaikuttaa ihon, turkin ja kynsien hyvinvointiin. Se on osaltaan mukana elimistön aineenvaihdunnassa. Biotiinin tarve lisääntyy erilaisissa stressitilanteissa, kuten tiineyden ja imetyksen aikana sekä joissakin munuais- ja suolistosairauksissa. Metioniini toimii yhdessä biotiinin kanssa ja lisää sen vaikutusta.
* Talvella asuntojen lämmitys ja kuiva huoneilma voivat verottaa koiran turkkia ja saada sen hilseilemään. Lämmin sisäilma stimuloi karvanlähtöä.
* Huonokuntoinen turkki ja iho saattaa olla oire sisäloistartunnasta. Koira voi saada turkkiinsa myös ulkoloisia, jotka tarttuvat helposti koirasta toiseen. Oireena on yleensä kutina ja joskus hilseilykin.
* Jokaisen koiran iho on yksilöllinen; pesuaineina on käytettävä vain lemmikeille kehitettyjä hoitotuotteita, ihmisen ihonhoitotuotteet eivät sovi eläimelle. Tuotteiden välisiä eroja kannattaa seurata.
Perityille ominaisuuksille emme voi mitään, on vain hyväksyttävä ne. Kannattaa kuitenkin tarkastella lähemmin niitä asioita joilla voimme vaikuttaa lemmikkiemme hyvinvointiin ja sen kautta myös turkkiin:
* Ravinto - saako tipsu ravinnossaan riittävästi monityydyttämättömiä rasvahappoja, mikäli ei markkinoilta löytyy useita ko. tuotteita. Ensisijaisesti olisi kuitenkin parempi miettiä kokonaisvaltaisesti lemmikkinsä ruokintaa; muutanko ruokavaliota ja/tai alanko liian yksipuolisen ravinnon lisänä antamaan koiralleni vitamiini-, hivenaine-, rasvahappovalmisteita.
* Biotiinia ja metioniinia sisältäviä tuotteita löytyy niinikään useita.
* Mikäli alat käyttää ravinnon lisänä em. tuotteita, sinun tulee huolellisesti lukea annosteluohjeet.
* Yritä löytää kotoa tipsullesi hieman viileämpi makuupaikka. Tosin tämä voi olla hankalaa peiton alla sängyssä omistajansa vieressä nukkumaan tottuneen tipsun kohdalla. Mieti myös sitä mistä tipsu on kotoisin, olosuhteita Himalajalla. Todennäköistä on, että alkujaan tipsut ovat eläneet viileämmissä olosuhteissa.
* Harjaaminen stimuloi karvan kasvua ja on hyväksi ihon hyvinvoinnille.
* Tarkista loishäätö. Yleensä madotukset suoritetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.
Loishäätöön tarkoitettuja valmisteita on ssaatavilla useita ja niissä on eroja. Valmisteiden vaikutus erilaisiin loisiin vaihtelee. Keskustele asiasta eläinlääkärisi kanssa.
* Käytä koirille tarkoitettuja pesuaineita ja tarkkaile niiden vaikutusta tipsuusi. Tuotteissa on eroja, yritä löytää tipsullesi sopiva.



